Itä-Suomesta tutkijatiimejä mukaan SPARK-ohjelmaan

Report this content

Kolme Itä-Suomen yliopiston ja yhteistyökumppanien tutkijatiimiä on valittu mukaan SPARK-ohjelmaan, joka tukee terveysalan innovaatioiden kehittämistä valmiiksi tuotteiksi, palveluiksi ja yritystoiminnaksi. Ohjelmaan valitut projektit tuovat uusia ratkaisuja oiretiedon ja muun kokemustiedon keräämiseen, nivelrikon hoitoon sekä sydänäänen mittaukseen ja analytiikkaan.

SPARK Finland on globaalisti verkottunut, terveysteknologia ja life science -alan kehittymistä tukeva ohjelma. Se tukee tutkimuksesta ja palvelutuotannosta kumpuavien ideoiden kaupallistamista, tutkijoiden ja kliinikkojen osaamisen kehittymistä ja uramahdollisuuksien monipuolistumista.

SPARK Finlandin kansainvälinen arviointipaneeli valitsi tammikuussa 2020 alkavaan 2–3-vuotiseen sparrausohjelmaan kaikkiaan 19 uutta projektia. Avoimessa haussa valittiin 16 projektia Tampereen korkeakouluyhteisöstä, Aalto yliopistosta ja Helsingin yliopistosta, Åbo Akademista ja Turun yliopistosta, jotka ovat ennestään mukana SPARK-verkostossa. Uutena SPARKiin liittyvästä Itä-Suomen yliopistosta ja Kuopion alueelta valittiin kolme projektia erillishaulla.

Monitieteisiä projekteja

Itä-Suomesta SPARK-ohjelmaan valittiin Aidot-, ALGOA PROGRESS- ja Wittyfy-projektit.

Aidot-sovellus mahdollistaa kokemustiedon keräämisen helposti, tehokkaasti ja eettisesti vastuullisesti. Sovelluksella on mahdollista toteuttaa erilaisia kyselyitä joko kaupallisiin tai tutkimuksellisiin tarpeisiin. Sovellus mukautuu käyttäjien yksilöllisiin tarpeisiin ja täyttää kaikki nykyaikaiset vaatimukset tietoteknologian saavutettavuudesta ja tietoturvasta. Aidot-sovellusta voidaan käyttää myös lääkinnällisenä ohjelmana esimerkiksi oirepäiväkirjan toteutuksessa. Projekti perustuu Itä-Suomen yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian osastossa sekä sovelletun fysiikan laitoksella toteutettuihin tutkimuksiin erilaisten ihmisryhmien kanssa. Projektia johtavat tutkijatohtori Kaisa Pihlainen ja professori Pasi Karjalainen.

ALGOA PROGRESS -tiimin kehittämällä menetelmällä voidaan parantaa nivelrikon diagnoosin ja hoidon laatua sekä tehokkuutta tarjoamalla objektiivista dataa hoitavan lääkärin päätöksenteon tueksi. Menetelmää hyödyntämällä nivelrikon eteneminen pystytään yksilöllisesti ennustamaan potilaan MRI- tai CT-kuvadatan ja siitä tehtävän tietokonemallin perusteella. Menetelmällä voidaan myös simuloida hoitomuotojen vaikutuksia nivelrikon etenemiseen ja optimoida hoitoa. Hoidon suunnittelun tavoitteena on nivelrikon ennaltaehkäisy tai etenemisen hidastaminen. Taudin mahdollinen ennaltaehkäisy tuottaisi terveyshyödyn lisäksi valtavat säästöt yhteiskunnille.

Projekti perustuu Itä-Suomen yliopiston sovelletun fysiikan laitoksen Biophysics of Bone and Cartilage -tutkimusryhmän pitkäaikaiseen perustutkimukseen luun ja ruston biofysiikasta sekä näiden tutkimustulosten hyödyntämiseen tietokonemallinnuksessa. Projektia johtavat professori Rami Korhonen sekä akatemiatutkija Mika Mononen. Muita tiimin jäseniä ovat FT Mikael Turunen, FM Soili Törmälehto ja FM Joona Kemppainen.

Wittyfy-tiimi kehittää ratkaisua älykkääseen sydänäänen mittaukseen ja analytiikkaan. Wittyfy-ratkaisulla saadaan laadukkaampaa diagnostiikkaa ja tehokkaampaa datapohjaista hoitoa sydänsairaille. Lisäksi tämä mahdollistaa hoidon ja vaikuttavuuden kotiseurannan. Järjestelmällä voidaan havaita sydämen ongelmia myös ennaltaehkäisevästi, tuoden merkittäviä yhteiskunnallisia kustannussäästöjä. Muun muassa Savonia-ammattikorkeakoulun osaamiselle rakentuvassa projektissa ovat mukana LL Arto Kotimaa, LT Antti Kotimaa, YTM Riku Niemelä ja insinööri (amk) Jussi Nivamo.

Suomen SPARK-projektit edustavat laajalti terveysalan osaamista

SPARK-ohjelma on saanut alkunsa Stanfordin yliopistossa. Suomen SPARK-ohjelma toimii osana globaalia SPARK-verkostoa ja sen projektit edustavat laajalti terveysalan eri osaamisalueita, kuten lääkkeitä, diagnostiikkaa, terveysteknologiaa tai vaikkapa terveysalan IT- ratkaisuja.

SPARK Finland -ohjelma käynnistyi vuosina 2017–18 pääkaupunkiseudun ja Tampereen seudun sekä Työ- ja elinkeinoministeriön yhteisprojektina. Syksyllä 2018 mukaan liittyi Turun seutu ja vuoden 2020 alusta ohjelma laajenee Itä-Suomen yliopiston kautta Kuopioon ja Joensuuhun. Ohjelma linkittyy tiiviisti kyseisten seutujen avaintoimijaverkostoihin, kuten Kuopion seudulla Kuopio Healthiin.

Lisätietoja

SPARK-ohjelma: https://sparkfinland.fi 

Aidot-sovellus:

Tutkijatohtori Kaisa Pihlainen, kaisa.pihlainen (a) uef.fi, p. 050 597 3505

ALGOA PROGRESS:

Business Developer Joona Kemppainen, joona.kemppainen (a) uef.fi, p. 050 3093506

Wittyfy:

Arto Kotimaa, arto.kotimaa (a) gmail.com, 044 3544470

Projektivalinnat:

Juho Väisänen , p. 040 1909834, juho.vaisanen (a) sparkfinland.fi

Juuso Blomster, p. 050 3100194, juuso.blomster (a) sparkfinland.fi

Antti Kotimaa, p. 044 7856449, antti.kotimaa (a) sparkfinland.fi

Pasi Sorvisto, p. 040 8201793, p. pasi.sorvisto (a) sparkfinland.fi

Tilaa