TEMatiikkaa-blogi

Blogit

Elinkeinoministeri Mika Lintilä: Yrittäjiä tuetaan vaikeassa tilanteessa

Mika Lintilä Julkaisupäivä 16.3.2020 19.24 Blogit

Teemme työtä suomalaisten yritysten hyväksi, jotka kärsivät koronaviruksen aiheuttamista vaikeuksista.

Perjantaina käsiteltävässä lisätalousarviossa on mukana paketti yrittäjyyden ja elinkeinoelämän tueksi. Paketti on toistaiseksi tarpeenmukainen, mittaluokaltaan lähes 5 miljardia euroa.

Yrittäjä, kun havaitset yrityksesi talouskriisin, ota ensi töiksesi yhteyttä pankkiisi ja rahoitustahoihin. Pidämme huolen siitä, että palvelukynnys on matala.

Pankeilla on valmius keskustella esimerkiksi lyhennysvapaista ja maksuaikajoustoista. Pyrimme rakentamaan joustavan rahoitusjärjestelmän nopealla aikataululla pankkien ja rahoituslaitosten kanssa.

Valtion rahoitusta kohdennetaan ennen muuta haavoittuvimpiin toimialoihin. 

Julkisen rahoituksen lähtökohtana on kaikissa ratkaisuissa se, että yritys kärsii koronaviruksen taloudellisista seurauksista ja yrityksellä on pidemmän aikavälin kannattavan liiketoiminnan edellytykset.

Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalla rahoitusta yrityksille myöntävät Finnvera, Business Finland, ELY-keskukset ja Teollisuussijoitus.

Finnvera on valmis tarvittaessa kaksinkertaistamaan pk-yritysten kotimaan rahoituksen nykyisestä 2 miljardin tasosta yli 4 miljardiin. Finnvera laajentaa pk-takauksen ja alkutakauksen käyttömahdollisuudet koskemaan myös koronan aiheuttaman suhdannetilanteen edellyttämää rahoitusta. Alle 150 000 euron päätöksiä voidaan tehdä muutaman päivän sisällä, isommissa menee viikosta viikkoihin.

Koronan aiheuttamat seuraukset näkyvät ehkä konkreettisimmin matkailu-, ravintola- ja palvelusektoreilla sekä luovilla aloilla. Muun muassa näitä aloja pyritään tukemaan nöyrästi ja määrätietoisesti.

Koronan aiheuttamat seuraukset näkyvät ehkä konkreettisimmin matkailu-, ravintola- ja palvelusektoreilla sekä luovilla aloilla. Muun muassa näitä aloja pyritään tukemaan nöyrästi ja määrätietoisesti.

Business Finlandin rahoitus on suunnattu ensisijaisesti pk-yrityksille. Business Finlandin rahoitusta voidaan kohdentaa muun muassa matkailualalle sekä luoville aloille. Mukana paletissa on myös toimialat, joiden alihankintaketjujen toimivuuteen koronavirustilanne iskee. Business Finlandin verkkopalvelu ottaa vastaan sähköisiä hakemuksia torstaista 19.3. eteenpäin ja ensimmäiset päätökset voidaan tehdä jo perjantaina.

ELY-keskukset myöntävät de minimis -tukea. Se on yrityksille myönnettävää julkista tukea, jota säätelee Euroopan komission asetus. Tuki voi olla rahoitusta tai muuta etuutta, esimerkiksi verohelpotus, korkotuki, osin tai kokonaan ilmainen koulutus tai muu palvelu, joka tarjotaan rajatulle yritysjoukolle.

EU-asetuksen mukaan yritys voi saada de minimis -tukea enintään 200 000 euroa kuluvan ja kahden edellisen verovuoden aikana. Ensivaiheessa rahoitus on tarkoitettu akuutin kriisin lieventämiseen ja yritysten laajamittaisten konkurssien estämiseen. 

Teollisuussijoitus on puolestaan varautunut jatkorahoittamaan pääomasijoitusrahastoja ja kohdeyhtiöitään koronaviruksen mahdollisesti aiheuttamissa ylimääräisissä rahoitustarpeissa yhdessä muiden sijoittajien kanssa. Teollisuussijoitus on myös valmiudessa ottamaan käyttöön yrityksille suunnatun vakautusrahoitusohjelman, jolla vahvistetaan yritysten rahoitusasemaa yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa.

Lisäksi valtio suuntaa yrittäjän jaksamista tukeviin neuvontapalveluihin sekä toimintamalliin puoli miljoonaa euroa tukea. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni yrittäjä saa myös henkistä tukea ja käytännön neuvoja poikkeuksellisena aikana.

Mika Lintilä, elinkeinoministeri

1 Kommentti

Syötä kommenttisi tähän.